bethard group

Bethard Group

Show-miehen elkeitä ja piinkovaa pelaamista kuuluttava Bethard Group on julistanut itsensä muun muassa vedonlyönnin Darwiniksi ja alan pioneeriksi. Värikynästä huolimatta väitteissä on osa totuutta, sillä tämä alan parhaimmistoon kuuluva toimija on tuottanut onnistuneita brändejä, sekä ensiluokkaisia alustapalveluja jo vuodesta 2012.

Lyhyesti:

  • Vuonna 2012 perustettu piinkova ammattilainen

  • Omistaa lukuisia lisenssejä (mm. Malta, Ruotsi ja Iso-Britannia)

  • Menestynyt alustatuotannon lisäksi omilla brändeillään

  • Uuden sukupolven ajattelua ja onnistunutta riskien ottoa

Monille suomalaisillekin tuttu Bethard Group esittäytyy vuosikymmenen jälkeen monimuotoisena koko pelialalla. Organisaation tuotteiden parhaimmiston löydät alta koostamastamme listasta.

Omistajan kasinot:

Reitti huipulle tietoisten riskien kautta

Organisaation kulttuuriin on alusta asti kuulunut suurien riskien ottaminen. Yritys kannustaa tekijöitään ajattelemaan eri tavalla ja tämä on ollut osatekijä suuren menestyksen takana.

Liki kymmenvuotinen matka on ollut vähintäänkin vaiherikas, mutta räiskyvän markkinoinnin mukaan organisaatiossa ei vieläkään ole nähty kaikkea. Porukka kasvaa jatkuvasti, mutta samana pysyneen johdon avulla Bethard Group on onnistunut kääntämään kelkan kaikissa käännekohdissa onnistumisen suuntaan.

Yritys ei vielä lukeudu kategoriansa suurimpiin, mutta viimeisen vuosikymmenen aikana kasvu on ollut huimaa. Nykyään palveluksessa on yli 90 työntekijää 16 eri maasta ja liiketoiminta on kokenut satojen prosenttien kasvua vuosittain.

Unelma alkoi pienestä asunnosta, kun muutama pelialan ammattilainen päätti uskaltaa enemmän. Siitä alkoi matka joka on huipentunut tähän pisteeseen, että jopa itsensä Zlatan Ibrahimovicin edustama porukka yrittää takoa mahdottomasta mahdollista. Tässä yleensä jopa onnistuen.

Alustaa hyödyntävät brändit

Maine on nitoutunut pitkälti luodun alustan ympärille. Tuote ei sinänsä vielä kuulu markkinoiden suurimpiin, mutta yhden lupaavimman kandidaatin viitta voidaan tälle toimijalle surutta luovuttaa.

Bethard Groupin luomaa alustaa hyödyntää tänä päivänä useat sinivalkoisille pelaajille tutut brändit. Näistä nostoina esiin nousee Nigtrush ja Live Lounge usean muun mahdollisuuden ohella.

Bethard Groupin omat tuotteet

Omien tuotteiden valikoima ei juuri kalpene ainoastaan alustaa hyödyntäville brändeille. Nimikkokasino Bethard toimii tietysti yrityksen lippulaivana, mutta esimerkiksi varsin toimiva Fastbet on hiljalleen noussut lähes rinnalle.

Vedonlyönti on aina kuulunut organisaation vahvuuksiin ja tässä se myös itse kokee olevansa kaikista vahvimmillaan. Pienin askelin myös slotti-pelien puoli on kohonnut erinomaiselle tasolla ja näin ollen alustan tarjoama kokonaisuus on erittäin kilpailukykyinen.

Toiminta kovettuu jatkuvasti sementin tavoin

Tämän organisaation palveluita käyttävät pelipaikat saavat käyttöönsä kokonaisen paketin, joka tarjoaa erityisen ansiokkaan livepuolen ja vedonlyönnin lisäksi kaiken mahdollisen sloteista asiakaspalveluun. Todisteena laadusta on olemassa monia onnistumisia.

Kohdemarkkinat majailevat pitkälti Euroopassa, mutta suunnitelmat ovat näkyvää osastoa huomattavasti pidemmällä. Pala palalta koko Eurooppa on otettu haltuun, sillä tänä päivänä alustan kautta voi hyväksyä pelaajia jopa Espanjasta, jonka tarjoamaa lisenssiä ehdittiin odottelemaan pitkä tovi.

Aika näyttää suuntaako myös Bethard Group monen toimijan tavoin kansainvälistymisen myötä Atlantin toisella puolella makaaville Amerikan markkinoille. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Tämä nippu ei tule hidastamaan tahtia ja käänteentekevää toteuttamista tullaan varmasti näkemään jatkossakin entistä kovemmalla tasolla.

Roope Kassari
Kirjoittaja: Roope Kassari

Tämä mies tottelee toimiston vesipisteellä vain sukunimeään. Hän sanoo tulleensa tiimiin Tampereelta, mutta oikeasti on Hämeenkyröstä. Nykyisen vetokarjun oma peliura Parkunmäen Apasseissa päättyi pallokammoon 2000 -luvun taitteessa. Lue lisää kirjoittajasta!